keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Mustavalkoinen

Aiheena mustavalkomeikki, joka on tähän mennessä ollut yksi minun suosikeista. Sitä oli mukava tehdä ja se onnistui hyvin. Silmämeikin kanssa oli kuitenkin vähän vaikeuksia. Testasin uusia ihania siveltimiä ja en ollutkaan vielä ihan sinut niiden kanssa. Kun aloitin mustan luomivärin häivyttämisen, onnistuin peittämään sillä puolet koko luomesta. Sitten oli käytettävä apuna meikkisientä, silmämeikinpoistoainetta ja paljon valkoista luomiväriä.
Eihän siitä enää täydellistä tule jos pilalle on ehtinyt mennä. Mutta en viitsinyt uudestaan aloittaa koko luomivärin laittoa ja tyydyin lopputulokseen. 


Varjostus näkyy poskella hyvin
Tässä meikissä tärkeää on vahvat värit, niin luomilla kuin poskilla. Meikkipohjan on hyvä olla tasainen ja siisti, ihon pienet virheet on syytä peittää huolella. Kulmakarvat saa olla vahvat ja pienet aukot meikataan piiloon. Huulet meikataan keskivahvoiksi, ei saa olla tummemmat kuin silmät.


Luomilla valkoista ja mustaa




Vihreä silmämeikki





















Tämän päivän aihe oli näytösmeikki, selailin erilaisista lehdistä vähän ideoita. Silmiini osui ihana vihreä silmämeikki joka oli tehty vaaleahiuksiselle naiselle. Minun mallilla on vaaleat ihanat hiukset, joten päätin lähteä kokeilemaan tätä meikkiä.

Silmämeikistä tuli tumma, liikkuvalla luomella tumman vihreää, kulmakarvojen alla vähän vaaleampaa vihreää. Rajaukset ovat tummat, kulmakarvat melko luonnolliset. 
Meikkipohja hieman vaaleampi kuin normaalisti, poskille laitoin hieman aurinkopuuteria ja huuliin vaaleaa huulikiiltoa. 

Silmämeikki ei onnistunut halutulla tavalla, yritin sitä vähän korjailla. Mutta en saanut haluttua lopputulosta. Täysin tyytyväinen en ollut lopputulokseen mutta ensimmäiseksi näytösmeikiksi tämä oli kuitenkin ihan ok suoritus. 

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Parhaista parhain mainos





















Tämän päivän aihe oli valokuvameikki, minä lähdin tekemään todella luonnollista ja vaaleaa meikkiä. Valokuvameikissä tärkeää on siisteys, rajaukset täytyy olla huolella tehty. Näpyt ja ihon pienet kauneusvirheet on hyvä peittää huolella. Kasvot näyttävät siistiltä ja siltä kuin ei meikkiä olisi ollenkaan. 


GHD suoristusrauta

Aikuisen naisen meikki
























Aikuiselle naiselle meikkiä tehdessä on otettava huomioon erilaisia asioita kuin nuoremman naisen meikissä. Luomet kannattaa pohjustaa erityisen hyvin jotta saadaan pysymään luomiväri oikeassa paikassa. Tähän meikkiin en tehnyt rajauksia ollenkaan.
   Luomelle laitoin lilan sävyä, luomivakoon laitoin vahvemman kerroksen kuin muualle.

   Meikki on melko neutraali koska malli ei normaalisti käytä arjessa meikkiä. 
   Hyvin sain kasvojen huonoja puolia meikillä piiloon ja korostettua niitä hyviä puolia.
   Malli oli todella tyytyväinen meikkiin ja sanoi että ainakin kymmenen vuotta lähti iästä    
   pois. Tästä tuli todella hyvä mieli, se että asiakas lähtee tyytyväisenä pois on parasta  
   tässä työssä. 



   

perjantai 24. lokakuuta 2014

Lämmin vai kylmä


Jaoin kasvot kahteen osaan, toiselle puolelle laitoin kylmiä meikkisävyjä ja toiselle puolelle lämpimiä. Vasemmalla puolella on kylmät sävyt ja oikealla lämpimät. Vasemmassa silmässä käytin luomivärinä liikkuvalla luomella valkoista ja ulkonurkassa pinkkiä. Poskilla käytin pinkkiä poskipunaa, huulissa hailakan ruskea pinkin sekoitus. Oikeassa silmässä liikkuvalla luomella käytin vaaleaa sävyä ja ulkonurkassa kellertävää sävyä. Poskille laitoin punertavaa poskipunaa ja huulille lämpimän punaisen sävyn. 

Tämä oli tosi mielenkiintoinen testi. En ole ennen tajunnut miten jollakin sävyllä voi korostaa parhaita puolia. Joku toinen sävy taas saa silmän näyttämään pieneltä. Tässä eron huomasi selvästi. Itselleni on myös tämä testi jossain vaiheessa tehtävä.




tiistai 7. lokakuuta 2014

Siis wow

Lähdin tekemään iltameikkiä sillä pohjalla että olen häivyttänyt luomiväriä about neljä kertaa elämässäni. Hieman se luonnollisesti siis jännitti, virheiden tekeminen on minulle kauhistus. Vuosien myötä olen onneksi oppinut olemaan armollisempi itselleni. 
Alkutilanne, malli ilman meikkiä
Silmämeikillä aloitettiin ja ensin pohjustettiin luomet sen jälkeen rajaus ja luomivärin valinta. Rajauksen teko onnistui yllättävän hyvin vaikka se on minulle aina ollut vaikea asia. Luomiväri kun saatiin valittua, alkoi kunnollisen häivytyksen opettelu. Se ei ollutkaan niin paha juttu mitä olin ajatellut. Se alkoi muotoutua yllättävän helposti, mallilla tosin oli helpot silmät, joka auttoi minun työssäni. Luomiväri kun saatiin kunnolla häivyteltyä, laitettiin ripsiväri. 

Silmien meikkaamisen jälkeen laitettiin meikkivoide, varjostukset, korostukset, poskipuna, kulmat ja huulimeikki.


Kehitystä tapahtui jokaisella osa-alueella huimasti.